Nigel Mansell muistelee yhtä hurjaa Williamsia ja kahta vaikeaa Lotus-autoa

Vuoden 1992 maailmanmestari valitsi Williams FW11B:n suosikikseen ja selitti, miksi Lotus 81B ja 92 heikensivät kuljettajan itseluottamusta.

FW11B tarjosi tehoa vaarallisesti

Mansell valitsi Williams FW11B:n autoksi, josta hän piti eniten. Aika-ajoasetuksissa hän muisteli tehon olleen noin 1 500 hevosvoimaa. Luku kuvaa aikakautta, jolloin turbo-moottorit tuottivat valtavan lyhytaikaisen suorituskyvyn ja kuljettajien oli hallittava autoa, joka saattoi ylittää käytettävissä olevan pidon.

Hän kuvaili FW11B:tä myös koneeksi, joka näytti haluavan heittää kuljettajan radalta. Pelko oli osa viehätystä. Puhdas kierros antoi välittömän todisteen siitä, että kuljettaja oli hallinnut jotain poikkeuksellisen vaativaa.

Pienempi polttoainesäiliö muutti Williamsin pakettia

Vuoden 1987 polttoaineraja laski 220 litrasta 195 litraan. Williams saattoi käyttää pienempää säiliötä ja matalampaa koripakettia jatkaen samalla Hondan RA167E-turbomoottorilla. Jousitusmuutokset tukivat uudistettua autoa, mutta perusidea pysyi kytkettynä aiempaan FW11:een.

Moottori toimi säännellyn neljän baarin ahtorajan puitteissa ja tuotti merkittävän aika-ajotehon. Suorituskyky ei tehnyt autosta helppoa. Kuljettajan oli silti asetettava kaasu huolellisesti ja varauduttava voiman nopeaan kasvuun.

Lotus 92 loi vääränlaista yllätystä

Mansell ei pitänyt Lotus 92:sta, etenkin aktiivijousituksen varhaisen työn aikana. Hän muisti järjestelmän aiheuttaneen onnettomuuksia, vaikka auto kulki suoraan. Kuljettaja ei voi rakentaa vauhtia, kun alusta muuttuu arvaamattomalta tuntuvalla tavalla.

92 oli väliaikainen ratkaisu vuonna 1983. Renault ei aluksi pystynyt toimittamaan tarpeeksi turbomoottoreita, joten Lotus tarvitsi toisen auton Cosworth DFV:n ympärille. Aktiivijärjestelmä hylättiin kahden kilpailun jälkeen painon ja luotettavuusongelmien vuoksi.

Pitkä Lotus 81B ei suostunut kääntymään

Toinen auto Mansellin kielteisellä listalla oli vuoden 1980 Lotus 81B. Sen akseliväli oli seitsemän tuumaa tavallista versiota pidempi. Muutoksen tavoitteena oli auttaa maavaikutuskonseptia, mutta Mansell havaitsi, ettei auto kääntynyt tarpeeksi nopeasti.

Vastahakoinen keula tekee jokaisesta mutkasta vaikean. Kuljettaja odottaa kääntymistä pidempään, käyttää enemmän ohjausta ja voi menettää ajolinjan ennen tehon lisäämistä. Kokeilu ei ollut vain hitaampi; se vähensi luottamusta auton perusvasteeseen.

Rakkaus ja pelko voivat elää samassa kilpa-autossa

Mansellin valinnat osoittavat, ettei pelkkä vaikeus tee autosta huonoa. FW11B oli vaarallinen ja vaativa, mutta sen vaste oli järkeenkäypä, kun hän ajoi sitä hyvin. Lotus-autot olivat vaikeita, koska niiden käytös esti johdonmukaisen yhteyden panoksen ja tuloksen välillä.

Tuo ero on keskeinen kuljettajan itseluottamukselle. Äkäinen auto voi olla palkitseva, kun sen rajat ovat luettavissa. Arvaamaton auto pysyy epämiellyttävänä myös alhaisemmalla nopeudella, koska kuljettaja ei voi luottaa seuraavaan reaktioon.

Muistot kertovat enemmän kuin tulos taulukko

Mansell voitti myöhemmin maailmanmestaruuden Williams FW14B:llä, mutta valitsi silti FW11B:n rakastamakseen autoksi. Henkilökohtainen yhteys ei aina seuraa menestyneintä kautta. Ääni, teho ja yhden puhtaan kierroksen haaste voivat jättää vahvemman muiston.

Hänen kielteiset valintansa tulevat myös varhaisilta Lotus-vuosilta eivätkä yhdestä yksinkertaisesta kilpailutuloksesta. Kertomus on johdonmukainen: yksi Williams antoi äärimmäistä suorituskykyä, joka oli ymmärrettävissä, kun taas kaksi Lotus-suunnittelua poistivat luottamuksen, jota hyökkäämiseen tarvitaan.

Valinnat tulevat Mansellin omista muistoista, ja tekninen konteksti on Formula 1:n tarjoama. Ne kuvaavat, miltä autot tuntuivat hänestä; ne eivät ole voittoihin, pole position -paikkoihin tai mestaruuspisteisiin perustuva sijoitus.